“To die will be an awfully big adventure.”
- J.M. Barrie, Peter Pan
Isoin asia, mikä meitä motivoi on kuolemanpelko. Tiedostamme sen harvoin, sillä se on syvälle ytimeemme rakentunut järjestelmä, jonka tehtävä on pitää meidät hengissä.
Kun meitä hengissä pitävä mekanismi aktivoituu aivoissamme, se saa kehon reagoimaan, mikä saa tilanteen tuntumaan uhkaavalta. Sen seurauksena voimme alkaa toimia, mutta se voi saada meidät myös jäämään paikoilleen ja välttelemään asioita. Se voi saada meidät pelkäämään elämää. Tavalla tai toisella, tietoisesti tai tiedostamatta uhkaavaksi tulkittu asia tai tilanne viittaa aina lopulta siihen, että saatamme jopa kuolla. Jos sinut irtisanotaan työstäsi, menetät nykyisen toimeentulon ja sen vuoksi mahdollisuutesi hankkia elämäsi ylläpitämiseen liittyviä asioita voi heikentyä.
Yllä oleva Peter Panin lausahdus luo täysin uuden näkökulman kuolemaan. Koska emme tiedä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen voimme hyvin ajatella, että se onkin uusi seikkailu, jonka voimme kohdata rauhallisin mielin.
On ristiriitaista, kuinka alitajuisesti kuolemaa peläten saatamme kuitenkin tehdä tai olla tekemättä asioita, jotka pitäisivät kehomme ja mielemme elinvoimaisina. Kun teemme joskus vaikeitakin asioita kehittäen itsehillintää ja vastustaen välitöntä helpotusta tai nautintoa, elämästämme tulee vähitellen helpompaa.
Kykenemme löytämään mielenrauhan vasta, kun kykenemme kohtaamaan myös pahimmat pelkomme. Siksi vapautua pelkäämästä kuolemaa vapauttaa meidät myös elämään.
Tarvitsemme tietoisuutta
Kun ymmärrät, miksi ja miten aivosi, kehosi ja mielesi toimivat, kun ne tulkitsevat tilannetta uhkaavaksi voit löytää myös rauhan.
Mielenrauha saa kehon rauhoittumaan. Ja kehosi rauha edistää terveyttä. Kun mielesi ja kehosi toimivat hyvin, pysyt terveenä. Keskittymiskyky, luovuus ja kykysi oppia uusia asioita lisääntyvät. Saat enemmän aikaan vähemmällä. Myös päätöksenteko helpottuu, kyky empatiaan kasvaa ja vuorovaikutus paranee automaattisesti. Kun harjoitat tietoisesti empatiaa, aivosi muuttuvat niin, että sinusta tulee onnellinen ilman, että ulkoisessa elämässäsi tarvitsee tapahtua muutoksia.
Tämä kaikki tapahtuu hillitsemällä jatkuvaa päivittäistä reagointia aivoissa ja kehossa erilaisilla toimilla.
Me emme ymmärrä vielä täysin, mitä stressi on..
Moni sanoo usein, ettei koe olevansa stressaantunut. Tällä tarkoitetaan usein sitä, ettei ole stressiin liittyviä negatiivisia tunteita, kuten tilanteen synnyttämää ärtyneisyyttä, pelkoa tai ahdistusta. Stressiä syntyy asioista, jotka alitajuisesti heikentävät kykyämme jäädä eloon, mutta myös asioista, jotka lisäävät sitä eli lähes kaikesta. Me myös tarvitsemme tätä mekanismia, sillä muuten emme pääsisi ylös sängystä. Stressiä voi siis sanoa olevan sekä negatiivista, että positiivista.
Stressireaktio on haitallinen silloin, kun meitä hengissä pitävä mekanismi on yhtäjaksoisesti liian pitkään käynnissä, omiin voimavaroihin suhteutettuna.
Ihmiset ovat harvoin tietoisia siitä, että stressireaktio käynnistyy myös positiivisista asioista. Myös iso ilo ja voimakas riemu kuluttavat. Vanha sanonta “Itku pitkästä ilosta” pitää myös paikkansa. Riemu ja sen vastakohta suru ovat myös seurausta meitä hengissä pitävän mekanismin käynnistymisestä. Tunteeksi reaktio muuttuu kehossa tapahtuvien muutosten pohjalta, kun tulkitsemme tilannetta omien kokemusten ja muistojemme pohjalta. Vaikka tunne voi syntyä myös pelkästään ajattelun kautta, tunne on usein reagointia, jonka pohjalla on sama mekanismi, joka synnyttää stressiä, joka ON stressiä.
Voimmeko löytää tilan, jossa tätä reaktiota ei ole tai sitä on vähemmän? Niin, että olemme vähemmän vihaisia ja kykenemme löytämään uusia näkökulmia erilaisissa haastavissa tilanteissa, jossa mm. viha ei sumenna ajatteluamme. Onko tämä tila se, jota Descartes kuvasi sanalla järki?